Aistit?

Eihän ne tieten iänmyötä parane, aistit, sen paremmin kuin vaistotkaan, mutta muistellaan menneitä kuten tapana on tällä iällä. Elettiin sitä ennenkin elettiin ja ojasta olutta juotiin. Jääkaappia ei nääs ollut auvoisen kämpän kentässä, keskellä korpea. Kyösti oli neuvonut Tammikämpälle järven yli venneellä ja sitten tammukkapuron laitaa joelle ja jokea alavirtaan tammelle. Siittä se löytyi. Kämpällä oli yövytty ja kiireellä poistuttu, varmaan nuorisoa, luppoa viettämässä, ei ne erämiehet nuin. Siivoilin, tutkin vieraskirjaa, eipä olleet viestiä jättäneet. Tammella kävin seisoskelemassa ja tammukoiden liikkeitä  seurailin, aurinko oli pilvettömällä ja kalan nousua helppo seurata. No tänne pitää tulla kalaan ja tultu oli jokivarren penkalla molemmin puolin oli samottu ahkeraan sen näki tallaantuneesta polusta. No minä olin "hillastamassa" tutkimusmatkallani ja jatkoin takaisin ojanvarteen oikoen alkumatkan. Lähemmäs järveä saavuttuani huolestuin veneelle oli vielä matkaa, siirryin aivan ojanvarteen ja jätin hillat poimimatta. Minua pelotti, moista en ikinä metsässä kulkiessa ollut kokenut. Aloin lauleskella ääneen rauhoitellakseni itseäni. Veneelle saapuminen helpotti mutta vasta kun olin rannasta irtautunut rauhoituin kunnolla. Soutelin järven yli kummeksumatta sen kummemmin tapahtunutta. Tulin Auvon kämpälle vasuineni ja emäntä laittoi pötyä pöytään, söin, hänen jutellessaan ruokavieraita olleen. Tammikämpällä olivat yöpyneet, mutteivät silmänsä terrään olleet unta saaneet. Koira oli räksyttänyt ovi reijässä pihalla olevaa isoa karhua, eikä se ollu kaikonnu ennenku aamusta. Aiottu kalareissu oli peruuntut ja miehet olivat lähteneet kotio nukkumaan, syötyään. No perskules! Siinä se oli, se karhu varmaan rantapöpelikössä makkuulla, se, se minua pelotti lieneekö mörähdellyt varoitukseksi minulle, en tiedä, en vaan muista kuulleeni. Mutta hyvä oli että lauleskelin, ei luullut minun ainakaan häntä vaanivan.