18.9.11

Äärilaidat kuriin?

Ärähdän! Äärilaidat kuriin?

Lipponen ja Soini näen teissä yhden puolen ja se on että molemmat ovat ”markkinademokratian” eli markkinadiktatuurin asialla toinen kansallisen ja toinen ylikansallisen jotka sitten kisaavat, kasaavat ja keskittävät, mannerten välisesti kansoja köyhdyttäen. Lisäksi kumpainenkin omien lausumiensa mukaankin mielestäni edustaa äärilaitaa puolueissaan. Toinen ja kolmas puoli on sitten rasismi joka pohjaa reviiritaistoihin. ”Alavilla mailla hallanvaara” niin sanoakseni! Itsenäistyttävä on ja todellisen kansanvallan hallinnassa rakennettava maata. Muiden hallinta jätettävä se on utopiaa! Vähin vaatimus mielestäni on että tämä ymmärretään ja erotaan liittoumista, hallittavissa olevan elämänrakentamiseen, kaikki edellytykset siihen on, vakuutan.

14.9.11

Presidentin vaali

Presidentti kisaan?

Maailman valtaan hamutaan ja joukkoja siihen taistoon alistetaan, siihen alistuneiden maiden hallintojen kautta. Tästä on kysymys myös Suomessa. Olen ymmärtänyt että ehdolle asettuneista yksi toisensa jälkeen pyrkii itsensä ja itsemme hallinnan sijaan, alistamaan ja alistumaan kaaokseen johtavaan taistoon maailmanvallasta. Maailman valta kiistatta on, kisaillen elämää keskittävien ja kasaavien voimien, markkinain vallassa. Euroopan Unioni on koneisto tuon vallan pönkittämiseksi ja elämän kasaamiseksi paikallisilta ja kansallisilta tasoilta ja johtaa jatkuessaan maailmansotaan. Historiassa tämä on toistunut useaan kertaan ja hirmuhallinnoin mutta aina lopulta valta on sirpaloitunut kansallisiin ja/tai miten nyt sanoisi luontaisiin itsellisiin rajoihin.
Ymmärrän niin että hyvä elämä rakentuu luonnostaan ja luovuudessaan parhain päin paikallisesti, kunnallisesti ja kansallisesti, omissa itsenäisissä rajoissaan ja inhimillisen ihmisyyden vallitessa. Hallitaan itsemme, hallitaan toimemme ja puolustetaan näitä oikeuksiamme ed. mainituissa rajoissa.

10.9.11

Tämä on liveä.doc


Tämä on liveä
on kuin suohon uppoavaa kiveä
kangetaan puolelta ja toiselta
katteeksi kalvavalta loiselta

Keikkaa se perkele sivulle
kun, ei yhteisön paikkaa vivulle
Kivi on markkina, marto maho
ostettu hallinto, kankeava taho

Irti liittoumista, keskittävistä, tämä on totta
elämää, riistää, kasaa, noiden ideoiden rotta
Elo on paikallista siinä se hohto
käsissä voima ja paikalla johto

Elämä on ilo ja suunnaton lohtu
paikalla tuottajat, paikalla kohtu
palikat paikalla rakentuu
leipä tehdään siellä missä on suu.

teuvo



8.9.11

Täysistunto 8.9.11.



Kello on 12:49 ja seurasin juuri istuntoa ja kommentoin sitä kuntaliitosten osalta. Kysymykset ja väitteet kuuluivat, liitokset valtiohallinnon vai kuntalaiskeskeisin päätöksin. Sitä vaihtoehtoa joka ensimmäisenä tulisi nostaa esiin, ei edes esitetty! Eli kuntien elinkelpoisuuden kohentaminen elämän ja paikallisten rakenteiden modernisoinnilla, nykytekniikka tarjoaa siihen mahdollisuuden ja suorastaan pakottaa siihen, keskittämisen ja kasaamisen sijaan. Näinhän elämä on mahdollistunut ja laajentunut yhteisöiksi syrjäseuduille aiemminkin historian saatossa useaan kertaan aina faaraoiden ajoista tietääkseni. Typerin istunnossa kuulemani perustelu ”pakko” liittämisen puolesta oli että meillä on kuntia joissa syntyvyys on ”vain” kymmenkunta lasta vuositasolla, tuohan on seurausta nimenomaan tuotannon keskittämisestä ja kasaamisesta ja elämän sekä toimeentulon, koulutuksen, jne. rajaamisesta kansalaisten ulottumattomiin samaan aikaan kun tekniikka soisi mahdollisuudet paikalliseen hyvän elämän rakentamiseen. Tämä nyt päällimmäisenä huomiona istunnon keskusteluun joka oli muiltakin osin hämmästyttävän pinnallista ja lastuna laineilla käyvää.

5.9.11

Elämä hanskassa, hanskat hukassa?


Tuossa taannoin kirjoitin kuulemastani pihakeinu keskustelusta jossa älykkäät kokeneet naiset totesivat että paljon pahaa olisi ihmiskunnalta jäänyt tekemättä kun puussa olisimme elämäämme jatkaneet. Nyt sitten tutkija, oliko Satu Tuominen, kirjassaan Varo, varo, varo kysyy yöradiossa kuullun mukaan että nuorten suhteen ollaan oltu ylivarovaisia ja estetty mm puihin kiipeily jne. Noihin ymmärryksiin on helppo yhtyä. Onhan selvää että elämän hallinta oli pitkälti omissa käsissä ja ymmärryksessä puissa elettäessä ja virheisiin ei ollut varaa, varsinkaan latvassa, hennoilla oksilla jne. liikuttaessa. Tasangoilla tasapäistyttiin ja käsiin sattui, muutakin kun marjoja nakeltavaksi ja niin tuli väkivalta mahdolliseksi, muiden hallintaan. Mielestäni tästä on opittava että elämässä tärkeintä on, itsemme hallinta ja oikeuksien puolustaminen, muita alistamatta. Elämän hallinta on käsissämme, ei muiden hallinnassa.

4.9.11

Liiketoimet SAK

Paperitiikeri!

Paperimiesten uhkat vaikuttavat paperitiikerin touhuilta. Mitä järkeä on uhkailla lakoilla alaa joka ylituotannon vuoksi lopettaa tehtaan. Sen sijaan pitäisi vaatia valtiovallalta toimia esim. UPM: tuotannon lopettamista muissa maissa, joiden tuotanto on rakennettu suomessa hankitulla pääomalla, työllä! Vetäydytään pois sieltä ja tuotannosta, jonne tarpeettomasti, ylikapasiteettia aiheuttaen, olemme tunkeutuneet. Ei elämän ja tuotannon ole tarkoitus riistää tuotannon ja oman elämän rakentamisen mahdollisuuksia muilta. Pysytään rajoissa ja tuotetaan mikä tarpeen on ja hallitaan itsemme. Itsenäisellä maalla pitää olla oikeus säädellä tuotantoaan tarpeidensa mukaan, ja myös itsenäisistä lähtökohdista rajata tuontia ja vientiä turvatakseen kulttuurin ja ”leivän” kansalaisilleen.
Paperi miehet vaatikaa edustajiltanne toimia kansamme eduksi ja eroamista Euroopan Unionista joka säätelee elämän rakennuspuiden käytöstä markkinavallan tarpeiden ja kilpailun näkökulmasta. Olen vakuuttunut että kansalaisilta saisitte jakamattoman kannatuksen kyseisille toimille.