23.9.16

FB kirjoitus rasismista.

Eduskunnassa käyty keskustelu viimeaikaisesta uusnatsijärjestön mielenosoituksen yhteydessä sattuneesta kuolemantuottamuksesta peilaa mielestäni hyvin Yhdysvalloissa käytävää "Black Lives Matter" vastaan "All Lives Matter"-keskustelua. Kun joku tuo esille sen, että äärioikeistolaisten uusnatsiporukoiden väkivaltateot ja järjestöt itsessään ovat tuomittavia ja niihin tulee puuttua, huutaa toinen päälle, että kaikki väkivalta ja kaikenlaiset ääriliikkeet ovat tuomittavia. Totta kai ovat, mutta miten koskaan voidaan päästä ratkaisuun missään ongelmassa, jos keskustelu viedään aina siihen, että kyllä kaikki muukin pitää tuomita? Kukaan ei kiellä etteikö esimerkiksi ääri-islamistinen tai äärivasemmistolainen väkivalta olisi aivan yhtä tuomittavaa, mutta tällä hetkellä Suomessa suuri ongelma on uusnatsismi, rasismi ja siihen liittyvä väkivalta. Toivon, että herrat ja rouvat Helsingissä keskittäisivät edes puolet siitä energiasta, joka kuluu näiden itsestäänselvyyksien hokemiseen ja niihin tuudittautumiseen, tähän tällä hetkellä valokeilassa olevaan ongelmaan. Ei muuta tällä erää.
TykkääNäytä lisää reaktioita
Kommentoi