25.2.09

Hölmöä

Hölmöä, todella hölmöä, sanon minä vaikka en asiasta muuta tiedäkään kuin sen mitä viisaat vanhukset ovat elämän kokemuksestaan kertoneet ja kirjoittaneet. Kun toimeentulosta on uhkaa, niin ei se siitä, edelleen rajaamalla parane.

Edelleen huolestuttaa kun päivän kansanedustaja (Yle Suomi) lähetyksessä vakuuttaa auktoriteettiuskoisuuttaan joka on johtanut diktatuuriin Euroopan hallinnassa.

Vakuutus perustunee teetettyyn galluppiin jossa jossiteltiin erinäisillä uhilla ja erinäisillä olettamuksilla, eli siis kysyttiin periaatteessa jotakuinkin näin ”jos tädillä olisi munat niin olisiko hän setä” kyseiseen galluppiin osallistuneena vakuutan että näin oli. Kun tohdin epäillä moista jossittelua niin neitonen tiukkasi vain että ” mutta jos”.

Nyt olisi aika itsenäistyä, elää niin sanotusti kansakunnan tuotannon rajoissa, viedä ja tuoda, ostaa sekä myydä tarpeiden ja tärkeyksien mukaan. Tuottaa kaikki mikä on tuotettavissa ja mihin meillä on raaka-aineet, mahdollisimman pitkälle itse. Estää epäoikeuden mukaisesti tuotettujen kilpailevien tuotteiden tuonti, samoin epäoikeuden mukaisuudet viennissä.

Tekniikka on mahdollistanut nykyistä turvallisemman tuotannon lähempänä ihmistä jo pitkään ja juuri tämän huomiotta jättäminen on johtanut lamaan ja kaaokseen.

21.2.09

Muolimanmeno, tulo ja tuho

Maailmantila on kaaoksessa mutta varsin helposti palautettavissa normaaliin luonnonmukaisuuteen ja hyvinvointiin nykytekniikalla.

Voidaksemme hyvin ja rakentaaksemme tulevaisuutta me tarvitsemme toimeentulon, ravinnon, asunnon, kasvun ja itsenäisen hallinnan aikuisena vastuullisena yksilönä kuin yhteisönäkin. Näistä perusarvoista ja varsin vaatimattomista tarpeista on hyvinvointimme rakennettavissa. Kyse on elämän ilosta ja ihmisyydestä.

Eläimellisyys, reviiritaistot, rasismi, kilpailu, kasaaminen ja keskittäminen vallalla ovat johtaneet kaaokseen aiemminkin historiassa.

Muiden hallintaan pyrkiminen kun meidän tulisi hallita itsemme ja puolustaa tinkimättä ja uhittelematta oikeuttamme elämään.

Varsin yksinkertaista ja täysin mahdollista, varsinkin nykytekniikalla tuottaa elämään tarvittava ilo ja nautinta lähellä ihmistä ympäristön ja olosuhteiden mukaisissa yksiköissä ja yhteisöissä, tuotanto tarpeiden mukaisessa hallinnassa.

On ymmärrettävä että nykytuotanto riistää ja raastaa näitä ihmisen perusoikeuksia ja tuhoaa. Elämä rakentuu paikallisesti, ei voida koko maailmaa ”ruokkia ja elättää” yhdessä hallissa ja omistuksessa. Sen pitäisi olla helposti käsitettävissä vähemmälläkin ajattelulla nykyisessä kaaoksessa. Ainakin tavallisten ihmisten, elämän ja tuotannon rakentajien keskuudessa, päättäjien osalta asia on vähän toisin, he kun ovat markkinamahtien ohjailussa ja talutettavissa kuin pässit narussa.

12.2.09

14 pvä helmikuuta 2009

Hyvää ystävänpäivää kaikille yhteisesti ja jokaiselle erikseen! Kiitos ystävyydestänne!

Aurinko taas alkoi retken

ystäville tarpoo hetken

valoa ja voimaa elämään

hämäläinen hämärästä

kotikodan kömmänästä

hetkeks vielä vertyy elämään

ihmisyys ei ehkä ennä

kiirehdi ja valoon lennä

yhteisyys tuo voimaa elämään.

5.2.09

Suomi

Muistio hallitukselle!

 

  1. Irti Euroopan Unionista, irti tuotannon kasaamisesta ja keskittämisestä ylikansallisten suuryritysten lukuun.
  2. Elämän rakennuspalikat ja leipäkoneet uusjakoon.
  3. Elämä kansallisiin rajoihin ja hallintaan
  4. Elämän rakentuu turvatummin ja hallitummin kotoisissa rajoissa.
  5. Yhteisön itsenäisyys, sammon hallinta ja puolustus on Suomenkansan tehtävä.