Unikekoko?

Unikekoko?

Kuten laulussa sanotaan, tässä vaiheessa aina herään, vedän kissan ja lasken kellon laiturille?

Totean että elämä ei ole saamista, tahtomista, omistamista vaan annetun antamista, kokemusta, karttunutta tietoa ja opittua eletystä. Tiedossa on että käärinliinoissa ei ole taskuja, siksi on selvää että tiedon, taidon ja osaamisen välittyminen vastuulliseen elämän iloon ja rakentamiseen on tärkeintä elämässä. Elämällä on, näin ymmärrän, rajattomasti annettavaa ja kyltymättömyys vie onnen ja ilon elämästä. Elämä on hallinnassa ja toisaalta ei, elon kehä, kalvo, on ohut ja vaarassa revetä, itsenäistä, vastuullista, ihmistä, elämän rakentajaa maailma halaa! Heitä on terveitä ja viisaita ihmisiä. Elämä rakentuu paikallisesti ympäri maailman.

Kuritta ja kunniatta ?

Sanonta ken kuritta kasvaa, hän kunniatta kuolee, pitänee paikkansa, ainakin jos ymmärtää kurilla nimenomaan itsekuria ja kasvamista aikuisuuteen, ihmisyyteen ja vastuuseen. Vallassa on nyt kuriton sukupolvi joka sysää vastuuta aina ylemmälle taholle ja itsensä ulottumattomiin ja vetäytyy puolustelemaan itseään pyramidin taakse kuin kamelin ajajat riukupaskalle. Näin ympäripyöreästi ”globaalisti” ajatellen sanottuna. No joo, enpä tuosta tuon enempää, olenpa sitten aikuistunut tai en, ymmärrän että elämän rakentamisessa ollaan menossa todella vika suuntaan. Ajatellaanpa vaikka tätä maailmaantulon tapahtumaa lähtökohtana kotisynnytys kätilön ja läheisten avustuksella. Oli muuten tavanomaista syntymäni aikoihin (1941) ja vuosikymmeniä siitä eteenkin käsin.

Tässä ajassa tekniikkaa, koulutettua henkilöä jne. on mahdollista saada tarvittaessa paikalle kaukaisemmankin kodin turvalliseen ympäristöön ja elämän tuottamiseen. Mutta toisin tupelletaan, vieraannutetaan ihmiset elämästä, ja tekniikkaa, kuljetuspalvelua, sovelletaan tarpeettomasti ”tässäkin” tuotannon laitostamiseen suuryksikköön.

Samaa mielettömyyttä on nämä kuntaliittymät, jotka pienemmälläkin itsenäisellä pohdinnalla on mielettömyyksiksi ymmärrettävissä. Kuntalaisten ymmärrystä hämmennetään markkinaviestinten vallalla ja voimalla, sieltä ihmisyys ja vastuullisuus on tiessään.

Ollaanko torakoita?

Ei tunnustauduta mutta nyt on kohottaudutta itse kunkin "sohvalta" päättämään päätön meno ja vuosien elämättömyys, nyt on hallittava, hillittävä ja elettävä itsenä "omassa" yhteisössä ja ympäristössä, paikallisessa työssä, toimessa ja tuntemuksessa. Tämä on tietty naivia tekstiä ja myöhäissyntyistä ymmärrystä toimettomalta vanhukselta ja ehken vaan oman tekemättömyyden puolustelua, mutta kenties tällä on merkitystä ajankohtaisissa elämänrakennus ajatuksissa. Lopetan ja vaikenen, koska tuntuu että mitä enemmän kirjoitan sitä enämpi rajaan käsittämättömäksi. Torakat eläkööt kuukauden syömättä ja päivän ilman päätä, me emme sitä tee, sen tiedän sanoa ihmisenä. Pääministeri pihalle, uudet vaalit ja hallitus vaihtoon, on kantapään (kuljetun kokemuksen) kanta!

Mitä mietin?

Mitä mietin? On tuo kasvokirjan, johon juuri olen liittynyt, avain kysymys? Tänä aamuna varhain heräsin pohdiskelemaan sanaa viisaus ja lienen sitä taas kertaalleen pohtinut jo unessa? Tuumailut karkeasti kavennettuna olivat seuraavat: Viisaus on arkea, arjessa, ihmisyyteen, ihmisyydentasoon, ”aikuisuuteen” ohjaavaa elämää! Elämän rakentamista ihmisyydessä, inhimillisesti. Tämä lienee sitä kansanviisautta, tällöin ei piilouduta kuviteltujen ajatusrakennelmien ja uskomusten taakse, elämä on todellista. Aika ajoin (kuten nyt ajassamme) arjen viisaus, kansanviisaus, jää huomiotta, salattuna ja julki tulematta, peittyen markkinaan, uskomuksiin ja ideologioihin.