20.11.10

Vallankumous!

TV 1 Aamu
Ykkösen aamussa vasemmistoliiton Arhinmäki oli todella vakuuttava, puolustaessaan työn ja tuotannon valtaa markkinavoimia vastaan.
 Markkinain ylivalta ja keskinäinen kisa (sota) on johtamassa kansakuntia tuhoon. Konsensus markkinavoimien vallan nujertamiseksi on ainoa oikea tie elämän terveelle jatkumiselle ja ihmisyydelle, hyvälle elämälle. Välineet ovat, tietoa, taitoa, materiaalia sekä toimeen pakottavat olosuhteet on, vain yksilöllistä itsenäisyyttä, ymmärrystä ja yhteisöllisyyttä, rohkeutta ryhtyä toimeen puuttuu.  

16.11.10

Talouskisa!

Tiedoksi!

Tässähän on käynyt niin että kisailussa voitosta keskittämisessä ja kasaamisessa ylikansallisille markkinamafioille, jotkin kansallisvaltiot, kuten Kreikka, Irlanti, Portugali, Espanja, nuo siis tällä haavaa, ja jatkossa varmuudella lisää, ellei suunta muutu., ovat epäonnistuneet kilpailukykynsä ”parantamisessa”, eli kansan köyhdyttämisessä voiton kasaamiseksi Eurooppaa hallitsevalle mafialle kisassa maailmanvallasta. Elikkä rahoitusta tarvitaan kilpailukyvyn ”parantamiseksi” kansojen köyhdyttämiseen kun palkoista, sosiaaliturvasta, vanhusten huollosta, koulutuksesta jne. ei onnistuttu leikkaamaan riittävästi. Ei myöskään eläkkeistä, eläkeiästä. Työvuosia ja tunteja ei ole onnistuttu lisäämään jne. jne.
Työ, tuotanto, tekniikka, tieto, taito ja osaaminen, ovat tasolla joka mahdollistaa hyvän elämän ilman tuota julmettua elämää tuhoavaa typerää sotaa. Kisaa maailmantaloudesta, hallinnan tulee olla työn ja tuotannon käsissä, ei sieluttoman markkinamafian. Ihmisyyden ei tule olla kauppatavaraa.
  

15.11.10

Seuraus tuho ja turmio?

Elämän meno ja meininki, ohjailu sekä hallinta, perustuvat nykymenossa kuvitelmiin ja uskomuksiin todellisuudesta, ei eletyn elämän tunnettuun ja tiedettyyn todellisuuteen, kuten sen tulisi kaiken järjen mukaan perustua. Markkina viestimet suoltavat hömppää hämärtäen ja köyhdyttäen todellisuutta ja tietämystä todellisuudesta. Elämän karikot ja kaaos on todellisuutta ajassa, markkinoiden ohjaamassa suunnassa. Isoilta tuhoilta tuskin vältytään.
Isiemme ja emiemme työ, elämän kartoitus, karttunut tieto ja elämäntuntemus, kansan viisaus, on peitelty ja salattu viestinnässä ns. hömpällä, josta seurauksena tuhoa ja turmaa.

11.11.10

Maa, apinain planeettana?

Apina orkesteri?

Kansalaisena luottamukseni puolueisiin on madaltunut pitkään ja syystä!
Eduskuntaa hallitsee mielestäni markkinamafia marakatteineen ja parvekepaviaaneineen (hallitus), viestinnästä huolehtii niin ikään markkinamafian ohjailemat posetiivarit, toistonaan, kilpailukykyä täytyy parantaa. Eletään apinoiden aikakautta planeetalla maa.
Toistellaan toistamasta päästyä samaa mantraa, kysymättä mitä kilpailijat tekee, joten kaikki kasaantuu ja keskittyy kansalaisten ulottumattomiin vaikka työn tulisi olla meidän käsissämme, toimeentulomme elämässä ja elämän tehtävä, elämän rakentumisessa.

Katson että kansan mahdollisuudet välttää kaaos ovat vähäiset, kansalaisten ääntä ei kuulla, eikä ole kuultu, joten historian saatossa karttunutta syvällistä yhteisöllisyyden ymmärrystä, tuntemusta ja kokemusta ei enään juurikaan ole.

Olen läheisteni ja ystävieni puolesta pahoillani kielenkäytöstäni mutta tämä lienee liki viimeisiä kirjoituksiani eikä tämä valitettavasti tule niiden korvien kuulluksi joita tavoittelen.
Paljon, paljon pahempaa on saatu aikaiseksi ihmisyydestä etääntyneillä eläimellisillä hallinnoilla, uskomuksilla, ajattelemattomuudella ja reviiritaistoilla taloudesta jne. enempää luettelematta.

teuvo hämäläinen
Vapaa, isännätön, kirjaton ja karjaton mies!

10.11.10

Kahlitsematon


Kahlitsematon?
Ajatus!  Ihmiselle siivet, lentää!
Maa,  elää, nousta ja laskeutua!
Ajatus,  arkkitehti
 rakentaa elämää,
 ihmiselle ja ihmisyydelle!