4.8.12

Ajattelun raja-aitoja? Vastauksena Hesarissa esitettyyn väittämään: Pienen kansan ei kannata tavoitella vain omaa etua.

 1.   Filosofi Maija-Riitta Ollila kenen etua pienen kansan, oman etunsa ohella tulee tavoitella?

 2.   Jos lausuma on ajateltu  toteutuneen puolustukseksi, kenen etua on oman edun ohella tavoiteltu.

 3.   Luottamusta hyvin toimiviin taloudellisiin ja oikeudellisiin instituutioihin ei ole. sen paremmin kuin luottamukseen kannustavaa arvomaailmaakaan.

 4.   Ihmisyyttä ja humaania on käsittääkseni turvata kansalaisten oikeus oman elämänsä rakentamiseen ja toimeentulonsa tuottamiseen omissa rajoissaan ja näiden oikeuksien hallintaa puolustaa.

 5.   Innostus ja innovatiot rakentuvat ja pohjautuvat elämän tarpeille ja tärkeyksille. Niin kauan kuin elämän rakennuspalikat ja hallinta on kansalaisten käsissä ja työstettävissä, ei ehdoin tahdoin elämää tuhota.

 6.   Usko, utopiat ja mielikuvat, ehken tarpeen suunnittelussa, eivät elämää rakenna, työtä, toimia ja aineksia tarvitaan. Tunteet pitää yhtälailla olla itsemme hallinnassa, kaikki ongelmat, riidat ja sodat johtuvat muiden hallinnasta tai itsemme hallinnan puutteesta.

 7.   Elämä rakentuu maailmassamme paikallisissa perheissä, yhteisöissä, niiden rajoissa ja mahdollisuuksissa ns. käsi kädessä, solun aikuistuessa ja liittyessä soluun, jakaantuakseen ja rakentaakseen edelleen yhteisöä.

 8.   Elämä ei ole hallittavissa ylhäältä, elämä ja ihmisyys on hallittavissa vain itsenäisen ihmisyyden vallassa.

 9.   Oma "etu" on myös yhteisön etu silloin kun se turvaa oikeudenmukaisen hyvän elämän.

10.  Reviiritaistot syvenee ja laajenee kun maahanmuuttajia tuodaan markkinavallan kilpailutettaviksi ja markkinavallan työvoiman riiston kohteeksi. Rasismi pohjautuu tähän.

teuvo hämäläinen kansalainen jolla on mahdollisuus tuoda ymmärryksesnä julki vain täämän blokin kautta.

Ei kommentteja: