20.2.07

Tiistai 20. Helmikuuta 2007

Tässähän tämä on mennyt kuin jäitä poltellessa ja pakkasta pie'ellen. Onneksi lauhtu jo sen verran että näpit näppäimille taipuu. Vai liekö ne turtuneet vaalikoneiden kyselyihin vastatessa, niitä on riittänyt riesaksi asti. Vaan on sieltä tullut ihan kivvaa palautetta ja olen huomannut etten ole yksin ajatuksineni, vaan että ne ovat arvostettuja ja pohdittuja kysymyksiä kansalaisten keskuudessa laajemminkin. Paneeleitakin olisi ympäri Lappia ja lähes päivittäin mutta eipä niihin voimavarat riitä, Sodankylässä nyt 22.2 Lapin Kansan järjestämään osallistun, vaikkakin tuntuu olevan liikkeellä enämpi Kokoomuksen asialla ja eduksi. Toivoisin arvioitanne linkistä suomi24 avautuvista kirjoituksista. Miten on kiinnostaisiko ne puuheenvuorot ajalta ennen Euroopan Unioniin liittymistä arvelut ja ennakoinnit unionista osuvat täysin nappiin. Eipä enenpää ettette pitkästy.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiinnolla tutustuisin teksteihisi tarkemmin. Mutta aikaa on aina niin vähän. Saatko koottua tänne jonkinlaista tiivistystä noista aatoksistasi ennen EU:hun liittymistä. Meitä on varmaan paljon muitakin, jotka ovat muuttaneet kantaansa tänä EU:n aikana Suomessa. Ja täytyyhän myös muistaa, että kansanäänetyksessä Kyllä voitti vain hiukan? Kuinkas kävisi tänään?

Yhteisöllisyys kirjoitti...

Teen parhaani, tuon aikaiset tekstit ja toripuheet joutuu kyllä kirjoittamaan uudelleen lehtikirjoituksista päiväkirja merkinnöistä, äänityksistä ja niin edelleen mutta eiköhän onnistu. Tuolloinhan ei minulla ainakaan vielä ollut näitä välineitä käytössä.
Vastauksena arveluusi miten olisi EU kannatus tänään, siitä ei liene epäselvyyttä kuten vastauksestasikin ilmenee.
Eiköhän ole samoin kuin Unkarissa että ovat kurkkuaan myöden ongelmissa johtuen liittoutumisesta Euroopan Unioniin. Viimeisin tieto Unkarin tilanteeesta radiosta tänään.
Paljon kiitoksia kommentistasi.