Posthumanistinen feminismi? Outo termi joka tolkkuajana Kaisa Aho sai merkityksensä ja järkevyytensä mielessäni, tietenkin ymmärrykseni, kokemani, mitassa. Lähtökohtana keskusteluun oli ennakkoon esitetty kuva kahdesta ihmisestä luonto taustanaan, päät peitettyinä valkeaan vaatteeseen, ikäänkuin teloitukseen valmistautuneina? Tämä siis ennakkoon esitettynä, toiseksi, keskustelun alussa esitettiin piirretty animaatio Mikki hiirestä ja Minnistä viihteen parissa, sanoisinko, saaristoristeilyllä, luontoyhteyksissä elämään. Nämä siis pohjaksi keskusteluun ja varsin kaksinaiset, moninaiset oli näkemykset jok(n)aisella ja ryhmissäkin näkemykset erkani toisistaan.
Joka tapauksessa keskustelu, käsittääkseni avarsi ja saattoi lähemmäksi yhteistä ymmärrystä.
Jatkan tästä myöhemmin.
Jatkan nyt.
Mitä sitten ymmärsin. Tietämättä taiteilijan taustaa, tietäen sen olevan, vaikuttavan kuvaukseensa, esitin: Ajattelin kuvan esittävän rakastuneita viettiensä vallassa jolloin aika ja paikka, olosuhteet ja ympäristö unohtuvat ja ollaan niin sanotusti pääpussissa, ajattelematta muuta. Aika, paikka, olosuhteet ja ympäristö, kuitenkin on aina, ja ihmisen tulisi hallita ja hillitä itsensä. Seksuaalisessa "eläimellisyydessään" kiihkossaan. Kuvan taiteillut oli Belgialainen René Magritte, jonka taustalla kerrottiin olleen mm itsemurhan tehnyt äiti jne. Piirros animaatio taas esitti väkivaltaa ja alistumista meissä "ensiviulua soitteleville Mikki-hiireille" eliitille. Meidät esineistävälle markkinamafialle.
Tämä on huvittavaa elämää "ihmisyydessä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti