Laina kirjailija Veikko Haakanan teoksesta: Puut - niiden humina. Osasta henkilökohtaista.
"Vanha reppu valitteli:
- Miksi et enää minua
vie metsiin, kanna kairaan.
Aitan naulassa nakotan,
kaikki kuukaudet kulutan
tykkänänsä tyhjänpäiten.
Kuksa kuivunut sisällä,
nokipannu on nolona,
kun ei saa purosta vettä
eikä tuoksu tervastuli
niin kuin alati ennen.
Muut reput, mitättömätkin,
tuolla kulkevat kylillä
olutpullo-olkapäillä
taskut täynnä turhuuksia.
- Reppu rukka, rinkka raiska,
parka nokipannuseni.
Ei ole minussa miestä
enää metsiin mennäkseni,
vaaran laitaa vaeltamaan.
Kantaja on kontistunut,
vaeltaja vanhentunut.
Jalka ennen jaksavainen,
ketara kovin keveä
painunut on painavaksi,
ylen raskaaksi ruvennut,
ei jaksa risun ylitse,
kannon yli kumminkana.
Selkä suora on sipissä,
maata kohti kurkottava.
Olkapäissä on pakotus
Rinkka rukka, reppu raiska,
toivo toinen kantajaksi,
Nouse nuoren olkapäille.
Minulle sano hyvästit.
Katson kun metsälle menette.
Kairan kätköön katoatte."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti