Elämän palo
Minä, yössä yksin, sinä poissa
Lapin keskussairaalassa Roissa
Yöllä hamusin sun kättäs,
luottaen elämään, ettei aika jättäs.
Tämä on se huoli
Istu, ota tuoli!
Älä sano mitään
Kuuntele, sananen itään
Itseäsi ymmärrä, relaa!
parasta ennen, elämässä selaa
Elämme tässä, täällä ja nyt
osin jo aikamme tuhkaantunut?
Sitten kun elämän lanka on kelassa,
ei olla enää hetkeäkään velassa.
Ei tarvita vakuuta, valaa,
Elämä ajassaan tuhkaksi palaa
Tuhka ruokkii kaski pellon
kedon laidassa soitinpuun, sellon.
Elämä on arjessakin taidetta
vailla elämää suurempaa aietta
Elämme tässä, täällä ja nyt
Osin jo aikamme tuhkaantunut?
1 kommentti:
Hyvä Tepa!
Hieno runo elävästä elämästä. Koskettaa varmasti erityisesti meitä iäkkäämpiä, joilla on takana elettyä elämää.
H2O
Lähetä kommentti